Konsertti

Konsertti

Konserti onnistui hyvin . Nuoret musiikin opiskelijat olivat loistavia esiintyjiä. Eniten nuorissa sai huomiota 7 vuotias pianisti joka hurmasi yleisön. Konsertin pääesiintyjä Tomi Metsäketo oli kruunu konsertin viimeisellä tunnilla. Tomi sai monen silma kulmaan kyyneleitä loistavilla musiikki esityksillä. Yleisöltä saatuna palauteena uusipaikka oli hyvä .

Kiitämme konserttia tukeneita yrityksiä 



 

Hyväntekeväisyyskonserttia tukeneet yritykset 

Kiitämme yrityksiä jotka lähtivät tukemaan konsertia sen onnistumisessa . KIITOS 
Konsertti 2023 
Vahva musiikkiverkosto kantoi Lions-konserttiperinnettä Siilinjärvellä   
 Lions Club Siilinjärvi/Sandels järjesti sunnuntaina 19.2. perinteisen hyväntekeväisyyskonserttinsa. Esiintyjinä olivat tuttuun tapaan siilinjärveläiset nuoret sekä pääesiintyjät tangokuninkaalliset Tiina Räsänen ja Aki Samuli. Helmikuisen hyväntekeväisyyskonsertin perinne on kestänyt jo 12 vuotta, ja se on olennainen osa klubin varainhankintaa. Ensimmäisen konsertin ideoi Sandelsin silloinen ”musiikkileijona” Mikko Inkinen. Mikon jälkeen konsertin musiikillinen vetovastuu on kiertänyt klubin nykyisillä musiikinharrastajilla. Konsertin musiikillinen linja on aina liikkunut kevyen klassisen ja iskelmän rajapinnassa. Esiintyjäluettelo vuosien varrelta onkin hyvin monipuolinen, esimerkiksi Marjatta Airas (2011), Marjukka Tepponen (2012), Jorma Hynninen (2013), Mika Pohjonen & Heidi Pakarinen (2014)Reeta Westman (2015)  Tiina Räsänen & Petri Hervanto (2016)ja Teemu Roivainen (2017). Siilinjärven Ahmon koulun musiikinopettaja Sari Ropponen on ollut siilinjärveläisten musiikinopiskelijoiden kanssa esiintymässä jokaisessa konsertissamme. Vuosikymmenien aikana hänen musiikkituntiensa läpi on kulkenut tuhansia oppilaita, joista monesta on tullut musiikin ammattilainen tai aktiivinen harrastaja. Monet konserttimme pääesiintyjistäkin ovat olleet entisiä Sarin oppilaita, mm. Marjukka Tepponen, Heidi Pakarinen, Ossi Jauhiainen ja Tiina Räsänen Tämän vuoden konsertti oli erityisen nostalginen, koska Salmi-Sali poistuu kevään aikana käytöstä Siilinlahden koulun remontin myötä. Konsertissa muisteltiinkin monen laulajan ensiesiintymistä Salmi-salissa, joka aiemmin toimi koulun juhla- ja liikuntasalina. Tangokuningatar Tiina Räsänen kertoi aloittaneensa koko esiintyjäuransa nimenomaisesti samassa tilassa noin 35 vuotta aiemmin. Konsertin loppusanoissa todettiinkin, että siilinjärveläinen Lions-konserttiperinne tulee varmasti jatkumaan jossain toisessa paikassa ja muodossa, koska ”musiikki on ikuista”.  
Kirjoituksen tehnyt
Ari Miettinen 

Etsi